torstai 8. marraskuuta 2012

MM2012 mursi uutiskynnyksen Vihdissä!

Luoteis-Uusimaassa olleen jutun löytää täältä.

Tuo "seikkailukilpailu"-sana ei sitten ole omasta kynästäni... Ja jos olisin tiennyt, että julkaisevat kuvia oikein urakalla, niin olisin ehkä hieman panostanut asiaan. Seliseli.

-Tiuku-

tiistai 6. marraskuuta 2012

Palautekysely & palkinnot

Kiitos jo kaikille palautekyselyyn vastanneille! Katuosoitteita kyseltiin Mammuttimarssin putkihuivitoimitusta varten (huvit edelleen jossain lentorahdin asemalla...), palkinto on siis tulossa kaikille startanneille "ennen joulua".

Raha-asiat tutkitaan ensi viikolla. Jos jäi starttaamatta tänä vuonna, niin maksu on mahdollista siirtää ensi vuoteen. Turhaan maksetut gps-rahat tilitetään ensi viikon aikana takaisin.

Löytötavaroita voi kysellä joko MM2012info@gmail.com -osoitteesta tai siitä, mistä palautekysely tuli. Koko jäämistö sijaitsee tällä hetkellä Karhusolassa, Espoossa.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Löytötavarat!

Kolme muovikassillista rikkaampana sai kisan jälkeen palailla kotiin: kahvihuoneen nurkkaan oli perustettu oikein viihtyisä pikku pesä, josta löytyi kaikenlaista tavaraa; verhotangosta roikkuivat kuvan housut; uintirastilta kiikutettiin muovikassillinen jäätyneitä myttyjä jne.

Nyt kaikki muut tekstiilit, paitsi housut ja lenkkarit on pesty (!) ja odottavat omistajaa. Myös yksi gepsi löytyi ja sen saa tuntomerkkejä vastaan. Toppatakki, kello ja vihkisormus saavuttanevat määränpäänsä ensi viikonloppuna. Voin tuoda kamaa pyörärogainingiin 3.11.

Kuvassa siis mikrofleece, Adidaksen kerrastonpaita, s-kokoinen musta paita, lenkkarit, joku ehkä jalassa käyettävä tuki, pyöräilyhanska, Speedon uikkarit, buffi sekä neljä pyyhettä (Megazone, Elixia, vauvan huppuversio ja värikäs).

Pikkuvinkkinä ensi vuoden pyöräilijöille: Voi tehdä kuten BBS-joukkueen kilpailija eli laittaa märät kalsarit tangolle. Kas, ne jäätyivät somasti kiinni koko loppumatkaksi. Nyt vaan odotellaan leudompia kelejä...

Mammuttimarssi-putkihuivien lentorahti ei muuten ole vieläkään perillä, mutta tulevat postissa aikanaan Tiploomin kera. Kärsivällisyyttä.


maanantai 29. lokakuuta 2012

Alustavat viralliset tulokset

Juoksusarjat

Pyöräilysarjat

Väliajat tulossa "jossain vaiheessa" (kilpailuohjeessa luvattu ennen joulua).

lauantai 27. lokakuuta 2012

Tilanne klo 13.24

Lisäystä edellisiin:

Pyörä 130:
Matkassa siis Wilhelm von Tandem, tulossa kai kohta maaliin.

Pyörä 170:
Nopsakoivet tulleet maaliin ajassa 14:33.
PineHill ajassa 15:25.
Team NuMaFo ajassa 16:35.

Runtulaisia ei ole vielä maalissa. Fantti kärjessä, kolme rastia leimaamatta. IhanHukassa x3 n. 5 min. kärjestä. Lupuksista JS ja JP sekä Luistelijat 1 kimpassa ja 50 min. edellisiä perässä.

Marssin hopea meni Suvituulitiimille ajassa 14:45. Seuraavina Suomen Kustavin porukka ajassa 16:14.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Tuore tilanne klo 9.07

Raatotaksi on ajellut pitkin yötä. Pakkasennätys reitillä on -13C, joten kisaajilta jäätyivät juomat ja jo ykkösvälillä kastuneet pyörät. Uintirastilla kävi silti hämmästyttävä vilske, ja mikäs siellä oli polskiessa puhalletun uimalelun kanssa! Myös kaminateltta uintipaikalla oli suosiossa ja tunnelma tiivis.

Tuloksia ja tilanteita:

Pöräys
1. Le cirque des Vertebres 2:53
2. Team Jumi 3:03
3. Hirvi & Kärpänen 3:12

Maraton
1. Romvuoren urheilijat 5:43
2. Valopää 5:57
3. Jopi Jalkapuoli 6:25

Marssi
Ykkösenä maaliin tuli juuri voittajan Laura!
Seuraavana Suvituulitiimi, rastilla 11
Seuraavana molemmat Suomen Kustavin sauna- & hiihtoseura, R11 käyty

Runtu
Johdossa Fantti, R10
Seuraavana Ihan hukassa x3, R10
Seuraavana Bastvik express, R10

Mahoton
Ainoana kisaajana matkalla Marko, tulossa rastille R12

Pyörä 100
1. Eksymä 360, 7:19
2. Heccu, 8:04
3. Lemmus, 8:17

Pyörä 130
Ainoana matkalla Svetogorsk Traktorsin jäsen Wilhelm von Tandem, R 12

Pyörä 170
1. Team Probike 10:48
2. JytkyVenture 13:15
3. Tulossa Nopsakoivet R12






U

Uintirastilla tulossa hurjaa touhua

Rastilla päivystävä Stoppari on hurjalla päällä. Katso vaikka katkelmia eilisen sähköpostista, kun mietittiin tarvittavia varusteita:

"narua & päniköitä uimareiden hirttämiseen - - -  kirves & muuta retkisälää kisaajien rauhoitteluun - - - voita tms. salvaa palaneiden kisaajien voiteluun…  jotain EA-kamaa..."

Että tervemenoa! Mutta edellisestä voi päätellä, että paikalla voi olla nuotio ja kaminateltta:)

torstai 25. lokakuuta 2012

Täsmennys rastiin PERKO!

Koordinaatit näyttävät rastin oikein. Se on siis pellon laidassa, kyttäyskopissa, kuten ohjeet kertovat. Ei polun ja ojan risteyksessä, kuten rastin paikka on määritelty! Koskee kaikkia muita ratoja, paitsi pöräystä!

Ilmoittautuneet

Lista klo 18.30 löytyy täältä!

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Uimarastin testaus

No kyllä, on se vesi raikasta! Nyt tiedän, miltä hylkeeltä tuntuu, kun se yrittää nousta jäälautalle... No tältä!

Lue!!

Päivitetyt kisaohjeet täältä ja turvallisuussuunnitelma täältä.

Kaksi muutosta rasteihin!

Koskee rataa MARSSI: Männistönmäen rastikoordinaatit ovat hieman muuttuneet, rastiohjeet samat. Päivitetty jo rastikuvaukseen.

Koskee ratoja MARSSI, RUNTU JA MAHOTON: Vanjärven lintutorni on veden saartama ja koska olette jo kaikki reippaina polskineet vedessä, en laita teitä kahlaamaan. Rasti on lintutornilla olevalla laavulla, sisällä olevan ilmoitustaulun alla olevan penkin alla.

Tänään rastinvientiä kahdeksan tuntia, huomenna vielä loput. Luulisi siinä olevan teillekin askarreltavaa!

Tiuku

maanantai 22. lokakuuta 2012

Gps-halukkuutta?

Vielä uupuu halukkaita, jotta saadaan kymmenen kasaan. Ilmoita siis viimeistään tiistaina 23.10. aikana, jos haluat seurantalaitteen mukaasi. Jos halukkaita ei löydy tarpeeksi, emme voi ottaa laitteita.

Kävin muuten ajelemassa tänään ykkösvälin ja valaisevana huomiona mainittakoon se, että pyöräilykengän pohjan rei'istä tulee todellakin vettä sisälle, jos joutuu jalkasille kohtuu märkään maaperään. Siinähän sitten poljin pari tuntia sukat läpimärkinä. Tunto hävisi jalkateristä alle tunnin jälkeen, joten eipä siinä mitään. Tämä kastumisseikka kannattaa kuitenkin huomioida etenkin pyöräsarjoissa. Ja uinnin sakon saa sitten juostakin (3,8 km), vaikka muuten huristelisikin pyörällä.

torstai 18. lokakuuta 2012

Radat julkaistu!

Mahoton (n. 171 km)

Runtu (n. 129 km)

Marssi (n. 103 km)

Maraton (n. 53 km)

Pöräys (n. 26 km)

Ratojen pituudet ovat muuttuneet hieman sitten viime tietojen julkistamisen, syynä se, että emme saaneetkaan lupaa viedä ratoja erään alueen läpi. Radat on mitattu lyhintä reitinvalintaa pitkin kansalaisen karttapaikan systeemillä, niitä ei ole siis mitattu minkäänlaisella mukana kannettavalla härpäkkeellä (ratamestari ei käytä edes kelloa lenkeillään...). Kaikki reitinvalinnat on möyritty pyörällä tai juosten läpi, jotta niistä olisi esittää myös jonkinlainen näkemys kisanjälkeisessä spekuloinnissa. Ratojen pituuksissa ei ole huomioitu uinnin sakkoja (juoksijat 3,8 km/pyöräilijät 17 km).

Muistathan, että Marssin, Runtun ja Mahottoman X-factorin suorittaminen vaatii kompassin (suuntakehä jaettu 360 asteeseen), mutta rastilla käynti on maksimissaan 0,5 km, joten tehtävä ei ole vaikea.

Jos huomaat koordinaateissa tms. jotain outoa, olethan välittömästi yhteydessä MM2012info@gmail.com!Tekevälle kun sattuu...

JA SITTEN ILMOITTAUTUMISIA SISÄÄN!

maanantai 15. lokakuuta 2012

Ugh! Ratamestari on puhunut!




Tiukusen terveiset kilpailijoille

Tänä vuonna Mammuttimarssi kiertää yhteensä neljän kunnan alueella: Vihdissä, Nurmijärvellä, Lopella ja Karkkilassa. Tarjolla on perinteistä mammuttimaista kisamaastoa eli pääosin maanteitä ja metsäautoteitä, mutta mahtuupa joukkoon myös pikkupolkuja ja jopa lyhyt metsäosuus (ns. x-factor) yli 100 kilometrin radoilla. Kaikille yli sadan kilometrin matkoille pakollinen varuste on kompassi (astejaettu 360 asteeseen), tämän saa kuitenkin "hätätilassa" myös järjestäjiltä lainaksi ennen lähtöhetkeä.

Ratamestarille erityinen haaste on ollut pitää radat helposti suunnistettavina, siis sellaisina, että rastipisteet olisi saavutettavissa myös pelkästään leveämpiä baanoja kulkien. Toisaalta suunnistuskykyisille on haluttu tarjota oikaisuvaihtoehtoja metsäpolkuja pitkin sekä muutamia reitinvalintoja. Rastipisteiden valinnassa näkyy ratamestarin kieroutunut mieltymys sillanrumpuihin ja myöskin halu esitellä kilpailualueen hienoja maastokohteita.

Ratojen pituudet on mitattu lyhyintä reitinvalintaa pitkin, ei kuitenkaan linnuntietä. Muistakaa myös huomioida, että mahdollinen uinnin sakko lisää matkaa huomattavasti!

Rastipisteet on merkitty maastoon kooditeipillä ja heijastinnauhalla. Jotta nämä merkinnät eivät häiritsisi alueen asukkaita tai ohikulkijoita – eivätkä he kisan kulkua repimällä merkkejä irti – on teipit ja nauhat ollut pakko sijoittaa enemmän tai vähemmän huomaamattomasti. Rastipisteiden kuvauksessa tarkat paikat on kuitenkin erittäin seikkaperäisesti selvitetty, eikä kyse ole toisaalta muusta kuin esimerkiksi siitä, että kooditeippi ja heijastin on laitettu rastipisteenä olevan tienviitan taakse, eikä eteen. Lue siis kuvaukset tarkasti jo etukäteen, kun aivotoiminta on vielä hitusen korkeammalla asteella kuin lauantaiaamun sumuisessa kajossa.

Uintirasti tulee olemaan todellinen uintirasti! Ei tarvitse maata laiturilla (Kytäjä 2010), eikä olla kyykyssä meren aalloissa (Hanko 2011). Veden raikkaus on taattua, koska uintipaikkana on virtaavan joen poukama. Turvallisuudesta ei kuitenkaan ole tingitty: paikassa on pitkä laituri, jonka suuntaisesti uinti tapahtuu; järjestäjä kulkee uimarin vierellä; vedessä on käytettävä kelluntaliiviä; valaistus on riittävä ja paikalle pääsee tarvittaessa vaikka ambulanssilla. Jos kilpailija ei syystä tai toisesta ole halukas veden varaan, sakkorinki ruoskii rajusti. Juoksumatkoilla kuivalla maalla pysyttelijää rangaistaan 3,8 kilometrin lisälenkillä ja pyöräilysarjoissa ylimääräistä matkaa kertyy 17 kilometriä. Matkat on pyritty suhteuttamaan uintisuorituksen kokonaisaikaan vaatteidenvaihtoineen – ja ennen kaikkea innostamaan ihmisiä tutustumaan kuutamouinnin saloihin (kuutamolla tosin säävaraus).

Tänä vuonna erikoisuutena ovat pyöräilysarjat. Ne ovat radoiltaan samat kuin vastaavat juoksumatkat, ja tämä lähtökohta on hyvä muistaa. Kohtuullisesti juostavat oikopätkät voivat olla pyörällä (pimeässä) haasteellisia, mutta ne voi välttää ajaen kiertoreittiä. Toisaalta itse kokeilisin myös oikoja ihan itsensä haastamis- ja elämysmielessä tai sopisin joukkueiden välille erityisiä "otatuspätkiä", joissa voisi testata eri reitinvalintojen nopeutta lähtemällä rastilta yhteislähdöllä seuraavalle.

Kilpailu tarjoaa moninaisia vaihtoehtoja vilungille, joista vain osa on tajuttu mainita erikseen kiellettyjen asioiden listalla kilpailun säännöissä. Epärehellisyyttä voi harrastaa muun muassa kätkemällä etukäteen energiaa tai juotavaa matkan varrelle, käyttämällä kiellettyjä reittejä (kuten tie nro 25, golfkentät), jättämällä osan joukkueesta tien poskeen odottelemaan kovakuntoisimman yksilön käyntiä rastilla, tutkimalla rataa etukäteen autolla ja lähettämällä rastikoodeja puhelimella toiselle joukkueelle. 

Jos edellä mainituista tuntee saavansa erityistä mielihyvää ja potkua tulevaisuuteen, näin voi tietysti menetellä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että jos ei kykene taivaltamaan rehellisin keinoin valitsemaansa matkaa täällä eteläisen Suomen lättänämaastoissa, se ei suurella todennäköisyydellä onnistu alkuunkaan Mont Blancin maisemissa. Itsensä huijaamisella ei kovin pitkälle pötkitä.

Varo liikennettä erityisesti pimeässä, käytä kirkkaita vaatteita metsästäjien varalta, lörpöttele joutavia suurpetojen varalta, juo riittävästi ja - mitäs se äiti vielä opettikaan - pipo päähän ja syö vihanneksesi. Rehtiä, turvallista ja elämyksellistä kisaa kaikille!

Karhusolan Tiukunen

perjantai 12. lokakuuta 2012

Gps-seuranta?!

Löytyykö halukkaita maksamaan lisämaksua 30e/henkilö tai joukkue, jolla saisi mukaansa gps-liveseuranta laitteen? Jos haluat lisämaustetta jälkipeleihin, niin laita viestiä mahdollisimman nopeasti osoitteeseen MMinfo2012@gmail.com!


maanantai 8. lokakuuta 2012

Teaser II: Oikoja ja muuta kivaa

Polku muuttui vähän oudoksi... ja tämä oli vasta alkua. Mutta rämpiminen oli nopeasti ohi.

Paikalle oli jo järjestetty kilpailijoiden ruokintapaikka, vaikka sellaista ei ole edes lupailtu. Ei kai tässä nyt vähene nuo UTMB-pisteet?!

Lupaava oikopolku hävisi. Hm. Skini olalle ja muutamia hetkiä vatukossa: kyllä se pelto sieltä jo pian häämötti.

Hevoset alkavat järjestäytyä rintamaan ja tuijottaa uhkaavaa rymistelijää. Yhdessä paikassa oli myös alpakoita, mutta niiden seurana rähisteli kaksi katu-uskottavaa paimenkoiraa, slovakian kuvaszia tms. En jäänyt kaivamaan kameraa.


X-factorin paikkaa leipomassa. Lisäkartta tätä rastia varten jaetaan vasta lähtöhetkellä radoille 100 - 170 km.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Säännöistä

Seuraava asia tiedoksi ja korvienväliseen käsittelyyn sarjaa harkitsevalle:

Kilpailusuorituksen aikana sarjaa ei vaihdeta. Tai toki saa tehdä mitä huvittaa (keskeyttää, katkoa ja lyhentää reittiä), mutta tällöin kilpailija merkitään alkuperäiseen sarjaansa keskeyttäneeksi, eikä hän saa "alemman" sarjansakaan virallista tulosta. Järjestäjä voi kuitenkin anoa UTMB-pisteitä ko. juoksijalle erikseen (pisteiden saaminen ei siis ole täysin varmaa).

Saattaa olla myös mahdollista, että pistesarjat eivät kulje lopussa(kaan) täysin samaa reittiä. Tässä tapauksessa pisteitä ei siis anota esimerkiksi saavutettujen kilometrimäärien, vaan ainoastaan virallisten kilpailureittien hyväksyttyjen suoritusten mukaan.

Yksinkertaisuuden maksimoimiseksi, pohdi jo etukäteen, mihin rahkeet riittävät. Toki aina voi tapahtua kaikenlaista odottamatontakin (etenemisen estävät rasitusvammat, loukkaantumiset, eksymiset), mutta siinä tapauksessa tosiasiat kannattaa hyväksyä ja joissakin tapauksissa niistä voi ottaa jopa opiksi.

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

KILPAILUOHJEET

Nyt se löytyy http://www.perakylanponnistus.com/kilpailut/mammuttimarssi/MM2012-ohjeet1.pdf.

Meininki on sama kuin aikaisempina vuosina: juoksua, uintia, pimeyttä ja kurjuutta. Mieti nyt hyvä ihminen kahteenkin kertaan, onko mitään järkeä ilmoittautua...

Kaistapäisille pyöräilijöille sarjat 100/130/170 km.

perjantai 28. syyskuuta 2012

The North Face® Ultra-trail du Mont-Blanc® -pisteet vahvistettu!

"We confirm that your race(s) will give qualifying points for 2013 registrations:

MAMMOTH MARCH, 2 points
MAMMOTH EXTENDED MARCH, 3 points
MAMMOTH IMPOSSIBLE, 3 points"

torstai 27. syyskuuta 2012

Uutuus: Pyöräile Mahoton!

Jotta palvelisimme hulluja laajalla skaalalla, päätimme tarjota tänä vuonna ainutlaaatuisen vaihtoehdon pyöräilyn harrastajille. Matka 170 km, rata ja systeemi sama kuin juoksijoille. Bonuksena voi yhden vuorokauden ajan ihmetellä, että miten kummassa joku pystyy juoksemaan tämän matkan... Eikä se matka pyörän satulassakaan taida joka jampalta onnistua.

Lähtö klo 20 eli tunti juoksijoita aikaisemmin. Kisaohjeet julkaistaan 30.9.2012.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Kilpailukutsu ja -ohjeiden ensimmäinen versio julkaistaan 30.9.2012

Kilpailukutsusta ei kuitenkaan ilmene reittiä ts. rastipisteiden koordinaatteja, ne julkaistaan torstaina 18.10.2012.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Mahoton valmis!

Matkaa kertyy lyhintä reitinvalintaa pitkin 167 km ilman uintirastin sakkoa. Rata kiertää neljän kunnan alueella. Reitin kuvaus on kuten Runtussa (lue alempaa), lisälenkki laputetaan tietä pitkin. Maratonin mittaisen matkan päätteeksi pääsee pulahtamaan raikkaaseen veteen. Pisin rastiväli on noin 21 kilometriä, viisi muuta väliä yli 10 kilometriä. Pitkillä väleillä saatetaan tarjota jopa kolme eri karkeaa reitinvalintavaihtoehtoa, pikkusäädöistä puhumattakaan.

UTMB -pisteet tuloillaan

UTMB-organisaatiolta tuli viestiä, että he ovat päivittämässä (pitkää) listaa pistekisoista ja he vahvistanevat Mammuttimarssin eri sarjojen pisteet mahdollisimman nopeasti. Muutoksia tuskin on luvassa. Joten eipä hättää, ajatukset Runtuun/Mahottomaan, jos mielii Valkoiselle Vuorelle!

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Mammuttimarssin suojelijaksi pääministeri Jyrki Katainen

Pääministeri piti upeana asiana, että järjestämme näin hienon ja vaativan luonto-/urheilutapahtuman. Kuntavaaleista johtuen hän ei valitettavasti pääse itse starttiviivalle. Ehkä ensi vuonna?

perjantai 21. syyskuuta 2012

Marssi, Maraton ja Pöräys valmiina!

Marssi: Noin 100 km, 15 rastia + mahdollinen sakkorasti. Mitattu suorinta reitinvalintaa pitkin ja ilman uinnin sakkoa. Aamun valjetessa ollaan ihmisten ilmoilla eli pois pyssyn piippujen tieltä.

Maraton: Noin 53 km, kahdeksan rastia + mahdollinen sakkorasti. Mitattu suorinta reitinvalintaa pitkin ja ilman uinnin sakkoa. Kylpytynnyriin pääsee siis täysikuun kajossa (tai perinteisesti vesisateessa), jollei vallan eksy.

Pöräys: Noin 26 km, viisi rastia, uinti maalissa. Tällä matkalla voi (muistaakseni) nauttia jopa hetken katuvaloista!

Runtu valmis!

Pituus noin 128 km suorinta reitinvalintaa pitkin ja ilman uintisakkoa. Tarkoittaa siis sitä, että 130 km täyttyy  kolmen kunnan alueella helposti. Pisin väli 15,4 - 16,8 km. Lisäksi kolme muuta yli kymmenen kilometrin väliä.

Reitiltä löytyy kaikenlaista järveä ja lampea, hienoja harjuja ja korkeuskäyrää joka muodossa. On paikallisia nähtävyyksiä ja vähän tuntemattomampia luontokohteita; pikkupolkua ja metsäautotietä, maantietäkin saa laputtaa. Varsinaisen sivistyksen pariin tullaan vasta reitin loppupuolella – hetkeksi.

Mahoton vielä muutaman kympin verran mittaamatta, Marssi katkotaan Runtusta ehkä yhdellä lisärastilla höystäen. Maraton muodostetaan samoin Runtusta ja Pöräys nyt on pöräys...

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Infoheruttelua, osa II

Startti siis perjantaina 26.10. klo 21 jossain päin Vihtiä.
-Radat lähtevät ensin itään ja kaartavat pohjoisen kautta vastapäivään.
-Kaikki radat starttaavat samaan suuntaan.
-Pöräyksen (25 km) uinti on maalissa.
-Maraton (n. 50 km) kääntyy uintirastilta kohti maalia, uinti siis noin puolessa välissä matkaa.
-Marssi, Runtu ja Mahoton kulkevat yön pimeinä tunteina paljon metsäautoteitä, joilta olisi tarkoitus päästä turvaan päivän valjetessa. On näet hirvenmetsästysaika...

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Teaser I

Mahtaakohan uintirasti olla tässä?



 Polku sinne on ainakin hieno! Ja jyrkännettä piisaa.





Joku saattanee käydä tällä mäellä. Katso maisemia nyt, yölampun valo ei kanna kauas...



Muonituksessa ei kannata laskea kaalinsyönnin varaan: ne on jo korjattu pois pellosta. Mustikatkin pakkaavat olla vetisiä.








tiistai 21. elokuuta 2012

Infoheruttelu, osa I

Vastauksena tiedusteluihin, ja ennenkaikkea vastauksena moninaisiin toiveisiin, ratapituudet ovat vuoden 2012 Mammuttimarssissa seuraavat:

Mammutin Pöräys 25 km
Mammutin maraton 50 km
Mammuttimarssi 100 km
Mammutin Runtu 130 km
Mammutin Mahoton 170 km

Matkat ovat luonnollisesti viitteelliset tässä vaiheessa syksyä (ja toki viitteelliset siinäkin mielessä, että ratapituudet riippuvat myös omista reitillä pysymistaidoista).

Mitä järjestäjät tarjoavat:

- Rastit radoilla.
- 24 tuntia aikaa.
- Jonkinlaista valoa viimeistään 07 jälkeen, sekä lisäksi myös lähes täydellisen täysikuun (voi tosin olla pilvien takana).
- Uimarastin/rajusti ruoskivan sakkoringin, joka on luultavimmin ainakin Pöräyksellä eri paikassa kuin muilla  radoilla.
- Pakolliset pelastusliivit uimarastilla.
- Lämpimät tilat ennen lähtöä ja maaliintulon jälkeen.
- Saunan ja luultavasti myös kylpytynnyrin.
- Soppaa tms. maalissa.
- Raatotaksin (jossain ajassa) tai ensiapukuljetuksen (mahdollisimman nopeasti).
- Mammuttimarssin putkihuivin (limited edition).
- Väliajat ennen joulua.

Mitä järjestäjät EIVÄT tarjoa:

- heijastimella merkittyjä rasteja
- alkujumppaa
- huoltoa
- fanfaareja
- rataviitoituksia
- karttoja/kompasseja
- valoa välillä 21 - 06

Ilmoittautuminen aukeaa vasta noin kaksi viikkoa ennen starttia, jotta ei tarvitse venkuloida ees ja taas maksujen ynnä muiden sellaisten kanssa. Radat julkaistaan torstaina 18.10.2012, jotta saadaan kotijoukot hermostumaan viikonlopun aikana niihin helkkarin karttoihin siellä olohuoneen lattialla.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Mille matkalle?

Käyhän äänestämässä sivun alalaidassa! 

Kilpailun johto on väläytellyt jopa sellaista mahdollisuutta, että pari "välimallin matkaa" eli Pöräys ja Runtu tipahtaisivat pois lopullisesta valikoimasta. Mutta kuulostellaan...

Tarkempi ratamestarityö alkanee joskus juhannuksen tienoilla, jolloin sulaa maata on jo ehkä havaittavissa täällä Etelä-Suomessakin.

torstai 5. tammikuuta 2012

Flow ja Mammuttimarssi?

(Seuraavan lähteenä Wikipedia, sulut Tiukusen käsialaa):

Flow-kokemuksessa ihminen paneutuu koko kapasiteetillaan keskittyneesti tavoitteelliseen toimintaan sulkien kaiken muun tietoisuudestaan. Flow lisää psyyken sisäistä vahvuutta ja kompleksisuutta ihmisen saadessa todellisuuskuvansa järjestykseen ja hallintaan. Optimaalinen flow-kokemus syntyy, kun ihmisen taidot vastaavat käsillä olevaa haastetta ja hän on kiinnostuneesti paneutunut ko. aktiviteettiin.

  1. Tehtävällä on selvät päämäärät. (Päästä elävänä maaliin.)
  2. Yksilön keskittyminen on täydellistä. (Mikään ei riko keskittymistäsi pilkkopimeässä metsässä hiipuvan yölampun valossa.)
  3. Oman minän arviointi vähenee. (Se on kadonnut jo siinä vaiheessa, kun päätit ilmoittautua.)
  4. Ajantaju katoaa. (Autopilotilla vaan...)
  5. Tehtävän etenemisestä saa välitöntä palautetta. (Jos missaat risteyksen, olet välittömästi enemmän tai vähemmän hukassa.)
  6. Yksilön kyvyt ja tehtävän vaativuus ovat tasapainossa, tehtävä ei ole liian helppo eikä liian vaikea. (Täydellinen ratamestarityö takaa tämän.)
  7. Yksilö tuntee pystyvänsä kontrolloimaan tilannetta. (Jalkojen liikuttelu on ainakin lähes kontrollissa.)
  8. Tehtävä on itsessään palkitseva. (On todella palkitsevaa päästä maaliin, saunaan, syömään, kylpytynnyriin ja saada himoittu Mammuttimarssi-putkihuivi, kokeile vaikka!)